LEKO Groupilla ja sen perustajayhtiöllä Lehtosen Konepajalla on pitkät perinteet vaativien asiakasprojektien hallinnasta merellä, satamissa, lannoiteteollisuudessa, fossiilisen ja uusiutuvan energian tuotannossa sekä teollisen rakentamisen ja valmistuksen parissa. Tänä päivänä toimitusjohtaja Erkki Lehtosen kanssa työskentelee 140 ammattilaista. Yhtiö toimittaa mm. lastaus- ja logistiikkajärjestelmiä sekä erilaisia tuotantolinjoja saha- ja metsäteollisuuden, satamien sekä prosessiteollisuuden tarpeisiin.
Raskaan metalliteollisuuden tilauskonepaja Lehtosen Konepaja syntyi Merikarvialla jo vuonna 1923, kun Arvo Lehtonen perusti paikkakunnalle pienen konepajan. Toisen maailmansodan päättyessä Arvo päätyi konepajoineen lopulta Kokemäelle.
Lehtosen Konepaja parantaa jatkuvasti toimintaansa unohtamatta myöskään sen ympäristökuormitusta. Konepaja investoi äskettäin aurinkoenergiaan. Uuden 2500 m2 levytyö- ja hitsaushallin katolle asennettiin mittavat 112 kpl aurinkopaneelia, joiden avulla tuotetaan itse jopa puolet vuoden hitsausprosessin sähköntarpeesta.
- Olemme osaltamme mukana Suomen energia- ja ilmastotrategian mukaisissa toimissa saavuttaa EU:ssa sovitut tavoitteet vuoteen 2030 mennessä, kertoo Erkki Lehtonen.
Lehtosen Konepaja hakee Nousu Capitalin PK-yrityslainapalvelun kautta rahoitusta tulevaan kasvuunsa. Jututimme Erkki Lehtosta yhtiön kasvutavoitteista ja rahoituksesta.
- Haemme liiketoimintamme kasvua kansainvälisesti mm. teollisuuspuhaltimien viennistä. Tätä rahoitamme sekä pankkirahoituksella että Nousun rahoituksella. Pankkisuhteemme on hyvä ja toimiva, mutta Nousun rahoituksella täydemmämme pankin rahoituspakettia ja hajautamme rahoittajapohjaa. Kasvun rahoittamiseen tarvitaan käyttöpääomapuskuria ja haluamme lisäksi säästää reaalivakuuksien käyttöä.
- Nousu Capitalin kautta haettavassa rahoituksessa korkoprosentti on toki korkeampi, mutta kun koron muuttaa euroiksi, niin sillä ei juurikaan ole merkitystä kokonaisrahoituskustannuksissa. Sen sijaan sillä on suuri merkitys, että kassa pysyy vahvana ja mahdollistaa joustavan käyttöpääoman hallinnan. Näin voimme hyödyntää esimerkiksi hankintojen käteisalennuksia. Tässä maksetaan myös palvelusta. Nousun henkilöstön kanssa on laadittu hyvät ennusteet ja laadukas sijoitusmuistio, josta ilmenee hyvin, mitä olemme tekemässä ja minne olemme menossa.
- Toteuman suhteen olemme konsernina hiukan ennusteesta jäljessä, mutta hyvin tulosuralla. Näkymät ovat hyvät. Toimituksia teollisuuspuhaltimien vientiin on jo nyt tälle vuodelle Puolaan, Saksaan, Itävaltaan, Etelä-Afrikkaan ja USA:aan. Tilauskantamme on tällä hetkellä ennätyksellisen suuri, nyt n. 10 M€. Kaikilla pääasiakkaillamme on hyvät tai nousevat tilauskannat. Asiakkaitamme ovat mm. Rolls-Royce, ABB, Wärtsilä, Siemens, The Switch, Nextrom-Rosendahl, Upcast ja Steerprop.
- Tuotantokapasiteettimme käyttöasteen parantuessa tulos paranee ennusteen mukaisesti. Käyttöasteen paraneminen on mahdollista lisäämällä työvuoroja ja rekrytoimalla noin 10 uutta henkilöä.
LEKO Group ja Lehtosen Konepaja
Lehtosen Konepaja sekä kuusi muuta teollisuusyhtiötä muodostavat konsernin nimeltä LEKO Group. Lehtosen Konepaja on LEKO Group konsernin perustajayritys. Konserniin kuuluvat konepajan lisäksi ruuvikuljetinratkaisuja tuottava Siirtoruuvi Oy, insinööriosasto Lehtonen Engineering, teollisuuden puhallinratkaisujen osaaja Leko Fans, kuljettimien ja kuljetinjärjestelmien asiantuntija Leko Constructions, keskiraskaiden kappaleiden valmistuskonepaja TK-Vilmet Oy sekä Kaspianmeren talousalueen sopimusvalmistaja GF Industry. Koko ryhmässä on yhteinen omistuspohja, hallinto ja yhteiset liiketoiminta-alueet. www.lehtosenkonepaja.lekogroup.fi/home/