Kirjaudu sisään

Onko yritykselläsi varaa kasvuun?

Ukrainan sota, korona, energiakriisi, inflaatio - nämä sanat ovat tällä hetkellä monen yritysjohtajan mietteissä. Samalla ne saattavat muodostua esteiksi, jotka hidastavat ja pahimmassa tapauksessa estävät yrityksen investoinnit ja toiminnan kehittämisen ja sen myötä yrityksen kasvun.

Yrityksen huolena saattaa olla myös onnistuminen rahoituksen hakemisessa ja sen ehtojen määrittämisessä. Kerroimme aiemmin Rekka Groupin menestyksekkäästä rahoituskierroksesta, joka osoittaa sen, että rohkealla ja ammattimaisella otteella voi hakea rahoitusta ja rakentaa kassapuskuria myös epävarmoina aikoina. Avainasemassa ovat tällöin yrityksen toiminnan selkeä kuvaus sekä strategian perusteella tehdyt monivuotiset ennusteet, joiden avulla yrityksen omille päättäjille sekä rahoittajille voidaan perustella lainan takaisinmaksukyky ja ennustaa yrityksen kassavarat. Rahoituksen tulee olla yritykselle sopiva myös ehdoiltaan. 

Yleensä rahoituksen haussa onnistuneilla yrityksillä on vakiintunut pankkisuhde ja pankkisuhde on hyvässä kunnossa. Onko saatu rahoitus yritykselle ehdoiltaan paras vaihtoehto, onkin sitten kokonaan toinen juttu. Esimerkkinä voidaan mainita autokauppa. Mikäli ostajalla on riittävä rahatukku ja halu maksaa, hän harvoin kävelee autokauppiaan luota ilman autoa. Tehty ostos ei kuitenkaan kerro mitään siitä, onko ostettu auto ominaisuuksiltaan ostajalle paras tai edullisin vaihtoehto.     

Nousu Capital auttaa yrityksiä kuvaamaan toimintansa ja muuttamaan strategiansa numeroiksi, joiden avulla yrityksen lainatarve sekä lainahoitokyky määritetään. Lisäksi määritämme parhaat rahoitusvaihtoehdot ja niiden ehdot, sekä hoidamme haluttaessa avaimet käteen periaatteella yrityksen lainaneuvottelut. 

Näillä eväillä tehdyllä Rekka Groupin rahoituskierroksella lopputulema oli hyvä sekä yhtiölle että rahoittajille. Nousu Capital auttaa yrityksiä kasvamaan hallitusti.
 

Seppo Kankaanpää
Toimitusjohtaja, Nousu Capital 
seppo.kankaanpaa@nousucapital.fi
 

Kirjoittajalla on yli 30 vuoden kokemus yritys- ja investointipankkitoiminnasta sekä pk-yritysten hallitustyöskentelystä Suomessa ja ulkomailla.

 


Omistusjärjestelyjen rahoitus: miten tehdä haasteista mahdollisuuksia?

Omistusjärjestelyt ovat yritystoiminnan sydänkirurgiaa – ne ovat yhtä aikaa välttämättömiä ja hieman pelottavia. Olipa kyseessä sitten...

Nyt on hyvä hetki riutua – vai onko?

Media tunkee päivästä toiseen tummasävyisiä talousuutisia ilmoille. Lukijoiden ja kuulijoiden huomiota haetaan pysäyttävillä otsikoilla kuten: "Konkurssien...

Yrityksen arvon tunteminen – valuaatio on avain menestykseen

Yrityksen arvo on keskeinen tieto yrityksen omistajille yrityskaupoissa - mutta myös työkalu liiketoiminnan kehittämisessä. Mutta miten...

Kassaennuste Pro – taloudellista selkeyttä yrityksesi tulevaisuuteen

Yrityksen menestys ei riipu pelkästään hyvistä ideoista tai ahkerasta työstä – se vaatii myös yrityksen tulevaisuuden...

Kilpailuta yrityksesi rahoitus ja säästä tuhansia euroja korkokuluissa

Anna meidän kilpailuttaa nykyinen vähintään 2 000 000 euron rahoituksesi tai olemassa oleva rahoitustarjouksesi ja varmista...

Rahoituksen saatavuus on aina ollut ongelma

Uusimmassa Pk-barometrissä kerrottiin pk-yritysten rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, sillä se ollut...

Rahoitusta peltiin vai pihviin? Yrityksen toimiala vaikuttaa myös rahoitukseen

Yrityksen perustamisvaiheessa saatetaan kirjata kaikki mahdolliset toimialat kaupparekisteriin. Eihän sitä koskaan tiedä, mikä juttu alkaa vetää ja...

Miten mulla on mennyt, miten menee nyt, miten menee tulevaisuudessa?

Maailman meno sitä, pessimismi tätä, yleinen suhdanne tuota. Kilpailutilanne on mielenkiintoinen ja tulevaisuus ja syksy sumuinen....

Hyvä rahoitusstrategia auttaa taklaamaan kasvun haasteita

Kun yritys tähtää kasvuun, tarvitaan realistinen rahoitusstrategia, joka avaa sitä, millaisia rahoituksellisia haasteita yritys tulee kasvussaan...

Kiitämme kiinnostuksestanne - “Ei pysty”

“Kiitämme kiinnostuksestanne pankkiamme kohtaan..." "Valitettavasti tämän tyyppiset yritykset eivät sovi luottopolitiikkaamme..." "Yrityksenne lähimenneisyyden tilanteesta johtuen..." "Toimittamistanne puutteellisista dokumenteista johtuen..." "Ei...

Yritysrahoituksen asiantuntijapalvelut. Ota yhteyttä.